Noora Keskievarin koulutusviikonloppu takana päin.
Tuli oltua taas tuolla Turun seudulla agilityviikonlopussa. Tällä kertaa Nooran koulutuksessa. Oli muuten aika luksusta treenata lämmitetyssä hallissa. :) Siskon luona ensin pejantai yö ja siitä Kaarinaan lauantai aamuna treenaamaan. Yövyttiin Eldan kasviksen hoteissa ja sunnuntaina sitten toinen setti. Oli antoisaa ja mukavaa! Paljon taas oppi uutta vaikka ei kovin pitkälle radoilla päästy etenemään. Uutena opeteltava tuli okserieste. Ei oltu ennen menty ja itseasiassa on myönnettävä etten tiennyt että sellaista edes on agilityssä. Jaakko kyykky oli myös uusi ohjaus, jota ei paljon ehditty kuitenkaan treenata. Sen lisäksi kotitehtäväksi tuli takaakiertoa. Pitää taas vahvistaa sitä, koska välistä veto on aika vahvana ja Elda ei kestä jatkaa toisenkin esteen kiertämistä takaa jos itse irtoan, enkä saatakkaan perille asti. Oon oikeastaan itse tiedostanut propleeman ja sitä pitää nyt ruveta vahvistamaan. Muutenkin pitäis enemmän jättää palkka odottamaan, eikä aina heittää kädestä. Hyvä asia on se että Elda palkkautuu maassa olevasta lelusta ja kestää mun liikkeen poispäin silloin. Mulla on kovasti tehtävää ton ajotuksen kanssa. Yleensä olen myöhässä ja nyt taas olin välillä liian ajoissa. Kiitokset Eldalle siitä, että se jaksaa toistoja vaikka kuinka kun minä en osaa ja se on silti vaan innoissaan tekemässä uudestaan. Hyvä koira! Niin ja Elda sai kehuja Nooralta, että on joustava ja hyppää hyvin.
Maaliskuussa ois tiedossa Janitan koulutus viikonloppu, mikäli opiskelija pudjetti antaa myöten. :D
Oltiin muuten loppiaisena Homeetan hallilla Heli Nuorivuoren koulutuksessa. Tykkäsin tosi paljon ja sain hirveesti uutta apua ohjauksiin. Rupean kyllä käymään niissä aina kun tarjolla. Muut tais olla kisaavia siellä, mutta ainakin meidät toivotettiin tervetulleeksi seuraaviinkin koulutuksiin, joten meinataan ängetä. Kuulemma keväällä on ehkä joku pidempikin koulutusputki. Mentiin niissä treeneissä ensimmäisen kerran keinu rataan yhdistettynä. :) Ohjeeksi sain että pitäisi tehdä pidempääkin rataa välillä, että oppisin niitä ajotuksia. Ongelma vaan on se, että ehdin sössimään jo alkuvaiheessa, joten ei ehditä koskaan pitkälle. :D
Olisi kiva päästä kaksikin kertaa viikossa ohjatusti treenaamaan. Homeetalla ei ole varaa kaydä kahta kertaa viikossa ja taas seuralla on niin täyttä. No koitetaan itsekseen Eldan kanssa käydä sähläämässä ja lisäks niitä Helin koulutuksia päälle.
Yövyttiin tosiaan Eldan kanssa viikonloppuna Tarun luona. Kiva taas seurailla Eldan laumakäyttäytymistä. Eldasta ilmeni taas julkeita piirteitä. Se on kyllä melkosen röyhkeä ja ahne piski. :D Ajoi Gimman ruokakupilta ja meni syömään sen ruokia. Kuulemma kukaan ei ole aikaisemmin saanut ajettua sitä ruokakupiltaan. Elda oli jo aikaisemmin saanut oman ruokansa, mutta ahmatille ei riittänyt vaan kärkkyi muiden sapuskoja. Semmonen velmu se kyllä on! Se ei ikinä haasta riitaa kenenkään kanssa vaan on enemmänkin sovittelevaa aluksi, mutta hetken kuluttua kun se on tsekkaillut tilannetta, niin rupeaa nostelemaan asemiaan. Eldasta kyllä näki, kuinka se nautti laumassa olemisesta. Toiset olivat väsyneitä treenaamisesta ja olisvat tahtoneet levätä, niin tää yks vaan härnäs niitä leikkimään.
Reissun päätteeksi onnistuin ajamaan auton etupuskurin penkkaa päin kotipihassa. Siis kotipihassa! Tuli joku halkeama... Jaiks! Olin kertomatta asiata, mutta aamulla jäin kiinni...
